Arkistojen kätköistä

Vaikka ulkona kaunis, valoisa, aurinkoinen ja ennen kaikkea luminen pakkasilma, laitan tähän muutaman keväisemmän kuvan arkistojen kätköistä. Muistaakseni reilun vuoden ikäiset pojat tapasivat toisensa ja tulivat erinomaisesti toimeen. Lancashire heeler ja venäjänvinttikoira löysivät kokoerostaan huolimatta leikissä yhteisen sävelen.

Kaikki alkaa leikkiinkutsusta.Sitten lähtee! Ota kiinni, jos saat!Hippa - ja sitten karkuun!Lähelle päästiin...

Ehkä eteen kiertämällä saa kiinni?Sainpas!Lopuksi pusu kaverille kiitokseksi hyvästä leikkihetkestä.

~Anniina

Paluu juhlista arkeen

Synttärit on juhlittu tältä erää, niin koiran kuin ihmisten : ). Paluu onnelliseen arkeen heelereitten kera koittaapi jälleen.


Heelerien paras ystävä Pohjanlahden takaa kävi moikkaamassa pieniä kamujaan. Viemisinä takaisin kotiin oli mieluinen pipo ja laastari sormessa. Juha ei tainnut tietää, että hangessa piilottelevat sormet ovat heelerin herkkua. Lumipallon kun pitäisi valmistua huomattavasti heeleriä nopeammin...

Rulle täytti 2 vuotta - lihaa, leikkejä ja lumienkeleitä!

Pikku pehmopoikamme saavutti tänään raavaan miähen iän. Synttäreitä vietettiin perheen kesken arjen lomassa. Kakusta piti äkkiä ottaa kuva...

... sillä synttärisankarin nokka ei kauan tuhissut virallisen synttäriposeerauksen jälkeen. Herkullinen liha-porkkanakakku teki kauppansa.

Synttärivieras Laabanin oma kakku oli hetkessä nielaistu...

... ja vieras siirtyi luontevasti sankarin lautaselle...

Kakunsyöntikuvat jäivät siihen kun piti puolustaa sankarin saavutettuja etuja!

Juhlahotkaisun jälkeen synttärit jatkuivat lahjojen avaamisella. Vieras pysytteli tässä vaiheessa kohteliaasti tarkkailijana.

Loppupeuhut vietettiin jo illan pimetessä pihalla, jonne oli satanut kuin päivän kunniaksi ihanaa puuterilunta. Talven sankari tarvitsee arvoisensa raamit.

Rulle kahlailee ja tarkkailee tonttiaan...

... ja Laaban tekee lumienkeleitä.

Loppiaisen kotiseuturetkeilyä

Vapaapäivinä tehdään koirien kanssa piiiitkiä kiireettömiä lenkkejä lähiseutujen maastoihin. Mukana kulkee säänmukainen varustus, ja tänäänkin se oli tuultapitävä fleece koko porukalla sekä pientä naposteltavaa matkan varrelle. Loppiaisen lenkki suuntautui kävelyretkiemme kaukaisimpaan kolkkaan "kaukametsään", joka on suuri kaupunkimetsä parin-kolmen kilometrin päässä meiltä ja mieluisa rauhan tyyssija vuodenajasta toiseen.

Tai on ollut...

Lenkkiretket kaukametsäämme alkavat olla viimeisiä harvinaisia herkkuja. Tunnelma oli tänään hyvästelevä ja haikea, ja muisteltiin vuosien varsien helteisiä kesäretkiä, syyskirpakoita värivaelluksia ja vaaleanvihertäviä kevätkävelyjä satumetsässämme. Nimittäin näihin mainioihin lenkkimetsiimme rakennetaan uusi Leinelän kaupunginosa asuinalueineen ja kaupunkiratoineen.

Kun en ole mikään kaavojen tutkiskelija, tuli kaupungin suunnitelmat eteen muutama vuosi sitten vähän puun takaa (oikeastaan kirjaimellisesti) kun yhtenä kesäpäivänä tuttua lenkkipolkua tarpoessa metsätieni katkesi: tulevan Koivukylänväylän tieltä oli räjäytetty koko hieno lenkkipolkukallioni!

Järkyttävän huomion jälkeen on toki asiaan totuttu, ja parina viime vuotena ollaan vain seurattu kun metsä on kutistumistaan kutistunut raivausten tieltä. Jotenkin surettaa omien retkilenkkien lisäksi itse todella hienon metsän kohtalo, mutta toki ymmärrän, että kaupunki kasvaa ja ihmisille tarvitaan asuntoja. Marja-rata monikymmenvuotisen jahkailun jälkeen on tervetullutta infrastruktuuria nykymaailman menoon. Mutta että juuri mun metsä ; )...

Nuo meidän pojat eivät tainneet surra yhtään metsän aina vain lähemmäksi tulevia hakkuita emäntänsä lailla vaan jäätyneitä metsälätäköitään, joissa rospuuttoaikaan on niiiin mukava piehtaroida ja pärskytellä. Nyt ei äiskäkään komentanut yhtään että pois pojat jo sieltä...

Raivuuaukeita väistellessä tuli kuin tulikin vielä vanhan ajan tunnelma eteen: metsän keskelle oli ilmestynyt hauska lepopaikka kotarakennelmineen - ihan kuin keijut ja muut metsän kulkijat haluaisivat näyttää että täällä eletään vielä eikä väistytä!

Kotimatkalla tuttu metsäpolku katkesi taas, ei ihan vielä Leinelän kaupunginosan uusiin taloihin, mutta toisen metsänpuolen uudisrakennuksiin. Huh, kaupunki tosiaan kasvaa kuin sienet sateella...

Vaan asutaanhan me itsekin entisen idyllisen hevoshaan paikalla, kaunista niittyä siinä meni kun rakennettiin :D.

Laaban ja Rulle jaksoivat kolmituntisen kotiseuturetkeilyn jälkeen vielä riehua kepin päässä. Pakkasta ei ollut paljon, ja hyvin tarjettiin kotiin asti. Emmekä luovu vielä metsästämme : ).

Uusi vuosi alkaa pakkasessa

Uuden vuoden uudet kujeet ovat alkaneet pakkasissa - maa on jäätynyt ja luonto pysähtynyt huurteiseen hiljaiseloonsa. Pakkanen on kuorruttanut maan, puut ja pensaat valkeaan vaippaansa, vaikkei yhtä ainutta lumihiutaletta ole taivaalta tippunut.

Hienossa pakkassäässä ulkoilulenkit ovat olleet isäntäväelle ja koirille enemmän kuin mieluisia.

Sen verran pakkasta on kuitenkin ollut, että koirat ovat saaneet harvoin käytetyt takkinsa päälleen lenkeille. Isäntäväki huomasi tarpeen kun nuorempi koirista Rulle alkoi täristä erään iltalenkin loppuvaiheessa. Rulle käyttääkin energiaansa enemmän lenkkireitin varren ihanien hajujen tutkimiseen kuin Laaban, joka on jatkuvassa liikkeessä risteillen hajusta toiseen, kieriskellen hajusta toiseen, ja painaen siinä välillä eteenpäin kuin höyryveturi.

Kahden eri tempolla kulkevan koiramme kanssa hihnalenkit ovat toisinaan haasteellisia. Siksipä suuntaamme lenkkimme mahdollisimman paljon luontoon, jossa pojat saavat mennä vapaasti juuri siihen tahtiin mikä itsestä tuntuu sopivalta. Lenkittäjä saa nauttia kahdesta vipeltäjästä, jotka tutkivat maastoa välillä yhdessä tuumin, välillä ihan omien intressiensä puitteissa.

Hiiriparkojen metsästys on molempien yhteinen harrastus, ja yleensä niin, että Rulle pongaa hiirulaisen hajun ja Laaban ryntää paikalle kun hiiru on paikallistettu. Kerrassaan hienoa yhteistyötä pojilta: Rulle tykkää jahdista ja Laaban itse jahdattavasta: hiiriparka on pahimmassa tapauksessa päätynyt Laabanin suuhun...

Pahoin rapistunut joulukuusemme sai eilen kyytiä. En nyt väitä, että Rulle ja Laaban olisivat mitenkään osallisia kuusen ennenaikaiseen poistumiseen. Eräiltä koira-kotisivuilta luin, että rakkaat haukut olivat juoneet heillä joulukuusen vedet, mikä silloin huvitti minua suuresti. Eilen minua alkoi epäilyttämään sama ilmiö.

Olin jo muutamaan otteeseen ihmetellyt kuusen alaoksien harvenevia koristeita, ja yhtenä iltana osuinkin paikalle kun Rulle veti hopeaköynnöstä antaumuksella kitaansa. Pari koristeraatoa oli tullut joulun jälkeen lattialta korjattua, mutta kun kuusi oli riisuttu, niin koristelaatikot huusivat epäilyttävästi tyhjyyttään. En nyt väitä että Rullella ja Laabanilla olisi ollut osuutta asiaan. Se selviää sitten kun joutaa tekemään vähän paremman joulun jälkeisen siivouksen nurkkia ja alusia myöten. Tähän asti tiedossa olevat tuhot ovat kaksi joulupalloa, yksi possu ja yksi kuusen takana ollut huonosti kiinnitetty lattialista.

Rakkaat pienet ihanat koirasemme.