sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Laabanin jouluahdistus

Pukki toi pikkupaketit Laabanille ja Rullelle. Kuvasarja kertoo, että Laabania ahdistaa...


Laaban ei näytä oikein tyytyväiseltä pakettiinsa.


Ei oikein tämäkään tunnu nappaavan.



Rulle puolestaan availee innoissaan omia pakettejaan.


Laaban tykkää että onpas kerrassaan surkeita lahjoja.


Nyt rupeaa selviämään Laabanin ahdistus: kaverilla näyttäisi olevan paremmat lahjat!


No ihan selvästi!


Tuon kun saisi vielä napattua. Täytyypä tarkkailla tilannetta.


Laabania lohdutetaan, että naapurilla on kylläkin ihan samanlaiset lahjat.


Onneksi Laabanin ahdistus oli ohimenevää sorttia ja joulunvietto jatkui pakettien avaamisen jälkeen sulassa sovussa pakettien sisällöstä nauttien.

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Hyvää joulua!



Tässä kuullostellaankin jo, olisiko tontut liikkeellä tarkkailemassa kilttejä koiria :)

maanantai 14. joulukuuta 2009

Jouluvalmisteluja



Rullen jouluvalmistelut alkavat possupiparimaistiaisilla. 



Possupiparien jälkeen paistetaan heeleripipareita.


Heelerit maistuvat heelerille.


Joulunalusviikkoja vietetään massu täynnä maistiaisia.

tiistai 1. joulukuuta 2009

Kolmen heelerin onni


Heelerit ovat skarppia väkeä.

Kun heitä pyytää riviin, niin tässä on tulos. No problems.

Arki-iltaa sulostutti hetken ajan kolme komeaa heeleriä. Vasemmalla Laaban, keskellä Rullukainen ja oikealla vieraileva tähti Laabanin sisko Lyyli.

maanantai 9. marraskuuta 2009

Kotipuuhia ja makoisia unia


Syksy etenee ja mitä pimeämmäksi päivä muuttuu, sitä enemmän pienet pojat puuhailevat sisätiloissa. Pihalla käydään kääntymässä, kun kesällä siellä viihdyttiin vahtimassa alvariinsa normilenkkien ohella. Leluja ja luita kuluu isot kasat, pitäähän sitä puuhaa olla rospuuttoaikanakin.


Lelun loppu lähestyy.



Laaban hengailee mielellään äiskän ja tietokoneen välissä.



Uskottava turvakoiramme Rulle väijyssä.



Pojat saivat uudet samanlaiset pedit ja niissä nukutaan koiranunta kerällä ja vierekkäin. On se kumma että mitä pienempi peti, sitä makoisammat unet!

perjantai 30. lokakuuta 2009

Verijälkeä



Laaban yllätti kantamalla sinnikkäästi sorkkaa pitkiä matkoja ja hautaamalla sen lopuksi maahan (mamma tosin kävi hakemassa sorkan talteen seuraavaa kertaa varten...). Edellisellä kerralla se tyytyi piehtaroimaan sorkan päällä - mitä se tosin teki tälläkin kertaa - mutta ei kokenut tarpeelliseksi esitellä löytyään muille. Laaman jäljesti vuoden tauosta huolimatta rauhallisesti ja määrätietoisesti. Se kadotti jäljen toisella makauksella kerran, mutta teki aktiivisesti töitä löytääkseen jäljen uudestaan eikä minun tarvinnut auttaa sitä ollenkaan, vaan se löysi jatkon taas itsenäisesti.

Lisää kuvia Keiko-kelpien ja Laaban-heelerin jälkireissusta löydät täältä: http://picasaweb.google.com/AnniinaKorut/Verijalkea#

Mukana seikkaili Laabanin kelpiekaveri Keiko, joka teki elämänsä ensimmäisen jäljen. Keiko sai tahattomasti vähän haasteellisemman jäljen, kun sen varrelta löytyi jäniksenkäpälä! Se oli jyrsityn näköinen ja ihan jäässä. Käpälä heitettiin vain pois ja Keiko pystyi irroittamaan ajatuksensa siitä ja jatkoi verijäljen ajoa. Vähän epäröi ja mamman piti auttaa, mutta ensikertalaiseksi mukavaa menoa! Se oli myös liikuttavan innoissaan löydöstään: piehtaroi sorkan päällä, kantoi ja sitä etsi sille piilopaikkaa Laabanin tavoin. Kyllä siitä hyvä jälkikoira tulee! ;)

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Rulle agilityn lumoissa

Rullen agilitytreenit loppuivat tältä syksyltä treeniryhmän loppukisaan. Henkilökohtainen valmentajansa Ansku kuvasi Rullen puomisuoritusta näin:

"Rulle näytti, miten suoritetaan puomi viidessä minuutissa ryömien".

:DDD Rulle jos kuka osaa mietiskellä matkalla...

Toki Rullella oli hyvätkin hetkensä. Ja pääasia on, että koira nauttii täydellä sydämellä harrastuksestaan <3, eli elää kentällä Anskun sanoin "ihan fiilareissa".

Rullen A-este menee sutjakasti:


Alas tullaan myös ja vauhdilla:

Huomioi tarkka tutka tarkettiin.


Syksy on saapunut, ja Rulle odottaa seuraavaksi yhdistyksen agilitypäivän suomia vinkkejä -myös puomisuorituksiin ;).

torstai 24. syyskuuta 2009

Lisää paimennusta



Hienoja Terhin jakamia kuvia paimennuspäivästä:

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Rulle ja Laaban paimentamassa

Pienet karjakoiramme pääsivät kokeilemaan ikiaikaisia geenejään aitojen lampaiden ja mullikoiden pariin. Paimentaminen oli melkoinen kokemus sekä emännille (aitoja laitakaupungin tyttöjä :) että koirille, joista paljastui todellisia pieniä sisäisiä paimentajia.



Alkuun Rullen taidonnäyte Anskun ottamassa videoclipissä. (Anskun toisessa kädessä hihnan päässä intoilee Laaban, joka mielii mukaan lampaita jahtaamaan ;).

Se pieni piste on Rulle, jonka back-uppina toimii tilan ammattilainen Sven-bordercollie. Rulle intoutui lampaista lopuksi liikaakin: poika kuumui niin, että lampaiden nilkat olivat jo vaarassa...



Laaban aloittaa lampaisiin tutustumisen. Selvää kiinnostusta ilmassa...
                                    
Rullen ensikosketus paimennettaviinsa. Hyvin mielenkiintoista. Lähtisivätkö nuo leikkiin?

Rulle innostuu.

Mollan paimennusta.


Rullen tuijotus hienon paimennuksen jälkeen. Oikeita otteita...
... kunnes lampaat muuttuvatkin kavereiksi!



Laaban paimentaa.


Kunnes päättä välillä vähän rentoutua...

ja rentoutua...

Hei tulisitko jo, lampaat odottavat...

Paimennuksessa siirryttiin nautoihin eli mullikoihin. Ansku ja Laaban lähtevät pitämään pojat kasassa.

Rulle mullikoiden perässä.

Mollan ja Rullen saumaton yhteistyö (Rullen etenkin eli saumaton mielenkiinto Mollaan) on ajanut naudat melko kauas.

Ansku karjatyttö ;D

Mahtavaa ja mieleenpainuvaa menoa pienten paimenpoikien ja -tyttöjen kanssa. Siellä se heräsi se paimen vähän meissä jokaisessa mahtavassa maaseudun ilmapiirissä, keskellä luonnontuotteita!

perjantai 4. syyskuuta 2009

Laaban ihmettelee ääniä

Katselimme Laabanin kanssa Eläinsairaalaa. Laabania ihmetytti kovasti lajitoverin kiljuminen. Ukkeli paheksui tilanteen ylidramatisointia, kynsiähän siltä vain leikattiin!



Laaban on kovapoika keikuttelemaan päätään ihmeellisten äänien kohdalla. Se on niin sööttiä!

maanantai 31. elokuuta 2009

Sikahieno possu!

Photobucket

Photobucket

Heeler-leirillä vieraillut uskollinen puotikoira Rulle kävi melko lähellä uutta ihmetyksenaihetta, minipossua. Ensin katseltiin kaukaa, sitten mentiin rohkeasti lähemmäksi. Possu ei päivälliseltään edes huomannut ylen uteliasta pikku heeleriä.

Rulle mahdollisesti mietti, että olisko tuosta painikaveriksi :D.

perjantai 21. elokuuta 2009

Operaatio Luu

Laaban on ollut aina kova poika piilottamaan kaikki saamansa luut. Se ei niitä enää juurikaan syö, mutta sinnikkäästi jaksaa etsiä niille aina uudet piilopaikat säännöllisin väliajoin. Se ei ole ikinä aikaisemmin kiinnittänyt mitään huomiota pyykkikoriin, mutta nyt keksi sen ja huomasi, että sehän on kuin tehty luupiiloksi!

Ukkeli on huvittava, kun se alkaa piilottaa luitaan. Siitä näkee kilometrien päähän, että nyt on taas piilopaikat etsinnässä. Se liikkuu hyvin hitaasti ja varoen, pälyilee ympärilleen ja usein koettaa tassulla eri kohtia, ennen kuin laskee luun maahan/sohvan nurkkaan/mamman käsivarren ja mahan väliin tai vaikkapa yöllä jalkojeni viereen. Kun piilopaikka on valittu, alkaa sen piilottaminen: pentuja lähinnä ilmaa kauhottiin hartaasti pitkiäkin aikoja, nyt se pyrkii kyllä peittämään luun ihan oikeasti. Tähän toimeen kelpaavat tyynyt, lehdet, nenäliinat, vaatteet jne. Sitten 'rikospaikalta' livahdetaan nopeasti pois, edelleen pälyillen ympärilleen!

Ja aika useasti muutaman minuutin päästä luu pitää siirtää johonkin toiseen paikkaan ja koko rumba alkaa alusta...

(Tämä toinen paikka yleensä kyllä sitten kelpaa.)

torstai 13. elokuuta 2009

perjantai 7. elokuuta 2009

Rullen ihastuttava tyttöystävä Pilke

Rullukka sai mieleisen kutsun tulla leikkimään naapurin ihanaisen Pilke-westien kanssa. Rullella on tapana kaihoisasti kutsua viehkoa neitoa pihalta esiin Pilkkeen piha-aidan ohi mentäessä, ja nyt sai poika telmiä sydämensä kyllyydestä ihailemansa pienen Pilkkeen kanssa. Pussailtiin, kaulailtiin, telmittiin ja Rullen pää oli mennä sekaisin pienen Pilkkeen tahdissa.

Kaverukset nauttivat kyläilystä joka solullaan, ja vain kuuma päivä alkoi vähän verottaa mukavaa leikkiä.

Pilke on puolitoista vuotias aivan ihana tyttö ja Rulle on melkoisen otettu leikkikaveristaan.


Meidän äijänköriläs antautuu täysin pienelle ystävälleen. Melkoisen hellyyttävää katsottavaa <3.>

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Rullen uusi menopeli

Tämän kesän suunnitelmissa oli matkailla fillarilla kotiseutumaisemissa ja siihenhän tarvittiin sitten myös koiralle menopeli. Kätevänä Tee-se-itse-miehenä Rullen isäntä väkäsi osin itse koiralle kelvolliset wagonit. Koeajo tehtiin heti kun kärryt olivat valmiit (lukuunottamatta suojakangasta joka on vielä työn alla ;).
Tässä ollaan valmiina lähtöön kotipihalla. Rulle on odottavalla kannalla.
Ja tässä määränpää, tuttu joenvarsi, johon poljettiin muutama kilometri. Koiruus hyppäsi kärryistä suoraa päätä jokeen. Mahtoiko kärrykyyti olla niin kamalaa, että vapaus kun koitti, oli vauhti hirmuinen!

Matkalla joelle koira päästi sellaisen repertuaarin ääniä ettei ole moista kuultu. Ajoittain pää punaisena jatkettiin sitkeenä matkaa. Rulle kommentoi sekä kyytiä, ohikulkijoita että outoa menoa, mutta mikä pääasia: HÄNTÄ HEILUI JULMETUSTI :)). Ei paha, ja jos noi sikaääntelytkin loppuisivat harjoittelun ja ajan myötä...

Uintireissun ja kuivattelujen jälkeen matka jatkui kotiinpäin. Taas sama kommentointi peräkärrystä, mutta jo oli pari sekuntia hiljaistakin menoa!

Tämmöistä se meno on, ja yllättävän kevyt on polkea. Kunhan meidän pieni possu tottuisi kulkemaan kärryssä ilman suurimpia kiljumiskohtauksia ;)).