Laaban yllätti kantamalla sinnikkäästi sorkkaa pitkiä matkoja ja hautaamalla sen lopuksi maahan (mamma tosin kävi hakemassa sorkan talteen seuraavaa kertaa varten...). Edellisellä kerralla se tyytyi piehtaroimaan sorkan päällä - mitä se tosin teki tälläkin kertaa - mutta ei kokenut tarpeelliseksi esitellä löytyään muille. Laaman jäljesti vuoden tauosta huolimatta rauhallisesti ja määrätietoisesti. Se kadotti jäljen toisella makauksella kerran, mutta teki aktiivisesti töitä löytääkseen jäljen uudestaan eikä minun tarvinnut auttaa sitä ollenkaan, vaan se löysi jatkon taas itsenäisesti.
Lisää kuvia Keiko-kelpien ja Laaban-heelerin jälkireissusta löydät täältä: http://picasaweb.google.com/AnniinaKorut/Verijalkea#
Mukana seikkaili Laabanin kelpiekaveri Keiko, joka teki elämänsä ensimmäisen jäljen. Keiko sai tahattomasti vähän haasteellisemman jäljen, kun sen varrelta löytyi jäniksenkäpälä! Se oli jyrsityn näköinen ja ihan jäässä. Käpälä heitettiin vain pois ja Keiko pystyi irroittamaan ajatuksensa siitä ja jatkoi verijäljen ajoa. Vähän epäröi ja mamman piti auttaa, mutta ensikertalaiseksi mukavaa menoa! Se oli myös liikuttavan innoissaan löydöstään: piehtaroi sorkan päällä, kantoi ja sitä etsi sille piilopaikkaa Laabanin tavoin. Kyllä siitä hyvä jälkikoira tulee! ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti