Rullen näyttelyura päättyi hyvään H:hon

Viikonloppuna matkattiin Raumalle tältä erää Rullen viimeiseen näyttelyyn. Rullukainen on kärsivällisesti jaksanut seurata perhettään koiranäyttelyihin parin vuotensa aikana, ja arvostelun kirjo on ollutkin komea. Hylkyä lukuunottamatta Rullen plakkarissa on kaikki sijoitukset!

Rauman näyttelyssä sijoitus oli H. Arvostelua alensivat Rullen arkuus ja liian mahtava rintakehä ; ).

Totesimme yhdessä tuumin, että Rullesta ei tullut näyttelytähteä. Vaikka kävely ja seisominen alkoivat sujua nuoruusajasta, on lähempi kontakti vieraaseen ihmiseen Rullen mielestä sietämätöntä. Tuomarin lähestyminen saa pienen sankarimme liimautumaan näyttelypöytään kiinni.

Riittääkin hienosti että Rulle on oman perheensä TÄHTI : ).

Mökillä

Mökkikausi korkattiin koirain kanssa mukavissa äitienpäiväkeleissä. Mökki toivotteli tervetulleeksi nauttimaan lekoisista löylyistä ja korpimetsän hiljaisuudesta. Paitsi että käki kaukana kukkui ja välillä ihan lähelläkin.

Maasto oli paljas, mutta lehti puhkesi puuhun muutaman päivän olomme aikana. Vihreys kasvoi silmissä, ja mikä ihaninta silmänruokaa, kevätkukat olivat aloittaneet kukintansa myös mökillä, mikä on aina hieman jäljessä muusta maailmasta ; ).

Laaban ja Rulle nauttivat piharinteestä ja mummon kukkapenkeistä.

Koirat osaavat pysytellä mökkialueella, mutta jokin sivuääni sanoo vielä, että silmällä kannattaa pitää. Aika ajoin jompi kumpi saa vahtikohtauksen ja ryntää pihalta mökkitielle päin armottomasti varoittaen kuviteltuja vieraita, metsäneläimiä, maahisia ym. mahdollisia kulkijoita. Tätä tapahtuu eniten päivänvalossa ja hämärissä, pimeällä karjutaan kulkijoiden äänille terassilta.

Terassilla vahditaankin valppaana, Rulle hieman takakenossa ettei pääse putoamaan korkealta kukkapenkkiin. Laabania ei päätä huimaa.

Saunahalot on kannettu valmiiksi, ja löylyjä odotellessa Rulle keskittyy ylen mielenkiintoiseen rapunaluselämään.

Tontti kierrettiin taas talven jäljiltä tarkkaan ja samalla kerrattiin rajat, minkä ylitse ei sitten mennä. Miten nuo poikapoloiset tuntuvat tajuavan ilman aitojakin, että meidän reviiri ja muiden reviiri (paitsi kun näkee jotain hälyttävää naapurin puolella).

Tulihan se väsy välillä valppaillekin vahtikoirille, vaan jos sittenkin höristelee vähän tuonne metsän suuntaan samalla kun nukkuu.

Ja eikös sille metsälle pidä välillä mennä kuittailemaan, tulee niin omituisia ääniä kaupunkilaispoikien korviin.

Ukin rakentama pikkumökki on vielä paikoillaan, ehkä hieman pitäisi tilkitä, tuumailevat virkaatekevät rakennustarkastajat. Heelerin hurmaava hymy, tässä tapauksessa hekotus. Voi olla että on myös läähätys.

Meidän maastonakit ylväinä ilmaa haistellen. Rinnettä mennään ylös alas niin että sammalet rullaavat, ei kerrota ukille : ).

Päivitystä karvanlähtötilanteeseen. Ei paha kahdelta karvantuottajalta. Enimmäkseen Laabanin pohjavillaa, Rulle ei ole oppinut tiputtelemaan vaan pitää karvansa. Eihän koiraa karvoihin katsomista!

Pientä retkeä ehdittiin tehdä ja tässä kaksi veljestä Taaborin vuorella ; ).

Heelerit sopivat vallan hyvin keväiseen ikimetsään. Kelokeppejä löytyy mistä tapella.

Koiran päivä Tuomarinkartanossa

Koiranpäivänä saavat koirat juosta ja ihmiset syödä makkaraa - ja tietysti päinvastoin! Keväisessä ilta-auringossa 24.4. joukko heelereitä muiden Koiranpäivän viettäjien muassa kokoontui, toiset juoksemaan jänistä ja toiset kannustamaan.Omaa lähtönumeroa odotellaan tarkkana.

Jänis havaittu, matkaan! Rulle tosin katsoi parhaimmaksi kääntyä takaisin puolessa välissä matkaa ja tsekata että äiskäkin varmasti juoksee perässä. Aika hieman siinä venähti. Tyttökaveriheelerit Viivi ja Molla sen sijaan pinkoivat ennätysajat, hurja oli meno neidoilla! Siinä ei kuono tuhissut turhia.

Molla yrittää hyvitykseksi pussata, mutta raavas mies ei lohdutusta kaipaa...

Tässä esittäytyy ilmetty Yoda.

Are you talking to me? Oma katsoo parhaimmaksi poistua paikalta ;).