Mökkikausi korkattiin koirain kanssa mukavissa äitienpäiväkeleissä. Mökki toivotteli tervetulleeksi nauttimaan lekoisista löylyistä ja korpimetsän hiljaisuudesta. Paitsi että käki kaukana kukkui ja välillä ihan lähelläkin.
Maasto oli paljas, mutta lehti puhkesi puuhun muutaman päivän olomme aikana. Vihreys kasvoi silmissä, ja mikä ihaninta silmänruokaa, kevätkukat olivat aloittaneet kukintansa myös mökillä, mikä on aina hieman jäljessä muusta maailmasta ; ).
Laaban ja Rulle nauttivat piharinteestä ja mummon kukkapenkeistä.
Koirat osaavat pysytellä mökkialueella, mutta jokin sivuääni sanoo vielä, että silmällä kannattaa pitää. Aika ajoin jompi kumpi saa vahtikohtauksen ja ryntää pihalta mökkitielle päin armottomasti varoittaen kuviteltuja vieraita, metsäneläimiä, maahisia ym. mahdollisia kulkijoita. Tätä tapahtuu eniten päivänvalossa ja hämärissä, pimeällä karjutaan kulkijoiden äänille terassilta.
Terassilla vahditaankin valppaana, Rulle hieman takakenossa ettei pääse putoamaan korkealta kukkapenkkiin. Laabania ei päätä huimaa.
Saunahalot on kannettu valmiiksi, ja löylyjä odotellessa Rulle keskittyy ylen mielenkiintoiseen rapunaluselämään.
Tontti kierrettiin taas talven jäljiltä tarkkaan ja samalla kerrattiin rajat, minkä ylitse ei sitten mennä. Miten nuo poikapoloiset tuntuvat tajuavan ilman aitojakin, että meidän reviiri ja muiden reviiri (paitsi kun näkee jotain hälyttävää naapurin puolella).
Tulihan se väsy välillä valppaillekin vahtikoirille, vaan jos sittenkin höristelee vähän tuonne metsän suuntaan samalla kun nukkuu.
Ja eikös sille metsälle pidä välillä mennä kuittailemaan, tulee niin omituisia ääniä kaupunkilaispoikien korviin.
Ukin rakentama pikkumökki on vielä paikoillaan, ehkä hieman pitäisi tilkitä, tuumailevat virkaatekevät rakennustarkastajat.
Heelerin hurmaava hymy, tässä tapauksessa hekotus. Voi olla että on myös läähätys.
Meidän maastonakit ylväinä ilmaa haistellen. Rinnettä mennään ylös alas niin että sammalet rullaavat, ei kerrota ukille : ).
Päivitystä karvanlähtötilanteeseen. Ei paha kahdelta karvantuottajalta. Enimmäkseen Laabanin pohjavillaa, Rulle ei ole oppinut tiputtelemaan vaan pitää karvansa. Eihän koiraa karvoihin katsomista!
Pientä retkeä ehdittiin tehdä ja tässä kaksi veljestä Taaborin vuorella ; ).
Heelerit sopivat vallan hyvin keväiseen ikimetsään. Kelokeppejä löytyy mistä tapella.
Mökkikausi korkattiin koirain kanssa mukavissa äitienpäiväkeleissä. Mökki toivotteli tervetulleeksi nauttimaan lekoisista löylyistä ja korpimetsän hiljaisuudesta. Paitsi että käki kaukana kukkui ja välillä ihan lähelläkin.
Maasto oli paljas, mutta lehti puhkesi puuhun muutaman päivän olomme aikana. Vihreys kasvoi silmissä, ja mikä ihaninta silmänruokaa, kevätkukat olivat aloittaneet kukintansa myös mökillä, mikä on aina hieman jäljessä muusta maailmasta ; ).
Laaban ja Rulle nauttivat piharinteestä ja mummon kukkapenkeistä.
Koirat osaavat pysytellä mökkialueella, mutta jokin sivuääni sanoo vielä, että silmällä kannattaa pitää. Aika ajoin jompi kumpi saa vahtikohtauksen ja ryntää pihalta mökkitielle päin armottomasti varoittaen kuviteltuja vieraita, metsäneläimiä, maahisia ym. mahdollisia kulkijoita. Tätä tapahtuu eniten päivänvalossa ja hämärissä, pimeällä karjutaan kulkijoiden äänille terassilta.
Terassilla vahditaankin valppaana, Rulle hieman takakenossa ettei pääse putoamaan korkealta kukkapenkkiin. Laabania ei päätä huimaa.
Saunahalot on kannettu valmiiksi, ja löylyjä odotellessa Rulle keskittyy ylen mielenkiintoiseen rapunaluselämään.
Tontti kierrettiin taas talven jäljiltä tarkkaan ja samalla kerrattiin rajat, minkä ylitse ei sitten mennä. Miten nuo poikapoloiset tuntuvat tajuavan ilman aitojakin, että meidän reviiri ja muiden reviiri (paitsi kun näkee jotain hälyttävää naapurin puolella).
Tulihan se väsy välillä valppaillekin vahtikoirille, vaan jos sittenkin höristelee vähän tuonne metsän suuntaan samalla kun nukkuu.
Ja eikös sille metsälle pidä välillä mennä kuittailemaan, tulee niin omituisia ääniä kaupunkilaispoikien korviin.
Ukin rakentama pikkumökki on vielä paikoillaan, ehkä hieman pitäisi tilkitä, tuumailevat virkaatekevät rakennustarkastajat. 
Heelerin hurmaava hymy, tässä tapauksessa hekotus. Voi olla että on myös läähätys.
Meidän maastonakit ylväinä ilmaa haistellen. Rinnettä mennään ylös alas niin että sammalet rullaavat, ei kerrota ukille : ).
Päivitystä karvanlähtötilanteeseen. Ei paha kahdelta karvantuottajalta. Enimmäkseen Laabanin pohjavillaa, Rulle ei ole oppinut tiputtelemaan vaan pitää karvansa. Eihän koiraa karvoihin katsomista!
Pientä retkeä ehdittiin tehdä ja tässä kaksi veljestä Taaborin vuorella ; ).
Heelerit sopivat vallan hyvin keväiseen ikimetsään. Kelokeppejä löytyy mistä tapella. 
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti